Työpaikkailmoituksissa luvataan paljon hyvää, mutta miten työnhakija voi saada selville, onko kyseessä hyvä vai huono työpaikka? Työnhakuvalmentaja ja urakonsultti kertoo, mistä hälytysmerkeistä tulee huolestua.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 23.2.2022. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleitamme.
”Meillä on ystävällinen työilmapiiri, mukavat tiimikaverit, kiinnostava työnkuva, kehittymismahdollisuuksia ja ison talon edut. Tule meille töihin, nyt on tarjolla varsinainen näköalapaikka!”
Työpaikkailmoituksissa kerrotaan työnantajayrityksestä yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Miten työnhakija voi varmistua siitä, että yritys todella on hyvä ja reilu työpaikka? Kuinka olla varma, että ilmoitustekstissä ei lupailla liikoja ja maalailla työpaikasta yltiöpositiivista kuvaa?
Todellisuus ei nimittäin aina vastaa lupauksia. Joskus työnhakija joutuu pettymään aloitettuaan uudessa työssä – eihän tämä ollutkaan yhtään sellainen paikka, kuin lupailtiin.
Useimmiten taustalla voi olla esimerkiksi hakijan ja työnantajan erilaiset käsitykset työtehtävistä tai vastuualueista. Silloin työntekijän on järkevää ottaa asia mahdollisimman nopeasti aloituksen jälkeen puheeksi, jotta ristiriitatilanne ei pääse paisumaan.
Työnantajien lupaukset eivät olekaan aina totta
Joskus kyse voi olla jopa epärehellisestä työnantajasta. Kyseessä voi myös yksinkertaisesti olla huono työpaikka. Tämä tilanne on tuttu johtajien urakonsulttina ja työnhakuvalmentajana työskentelevälle Julia Kaukiselle. Hänen asiakkaikseen hakeutuu usein ihmisiä, jotka ovat joutuneet pettymään uuteen työhönsä.
”Viimeisen puolen vuoden sisällä asiakkaani ovat olleet minuun useita kertoja yhteydessä ja pyytävät apua uuden työn saamiseen koska työ, johon he ovat hiljattain vaihtaneet, ei osoittautunutkaan heidän mielestään lupausten veroiseksi”, Kaukinen kertoo havainneensa.
”Moni on kokenut tulleensa huijatuksi työpaikan vaihdon yhteydessä. Heille on kaunisteltu yrityksen oikeaa tilannetta, tiimin yhteishenkeä sekä houkuteltu tyhjillä lupauksilla, hienoilla titteleillä ja kovilla palkoilla.”
Kysyimme Julia Kaukiselta, millä keinoilla työnhakija voisi varmistua uuden työpaikan olevan hyvä – ja mistä hälyttävistä merkeistä tulisi viimeistään huolestua.
1. Mitä asioita hakijan kannattaa selvittää työnantajasta etukäteen?
"Finderista voi etsiä yrityksen tiedot. Sieltä kuka tahansa pääsee näkemään yrityksen taloustiedot, eri vuosien liikevaihdon sekä tilikauden tuloksen. Onko yrityksellä mennyt hyvin vai huonosti, onko henkilöstöä vähennetty vai lisätty?
Yrityksen verkkosivuja kannattaa myös tutkia tarkkaan ja lukea sieltä esimerkiksi tiedotteet ja muut ajankohtaiset julkaisut parin vuoden ajalta. Niistä kannattaa etsiä muutoksia liiketoiminnassa, henkilöstössä ja asiakkuuksissa.
Jos kyseessä on työ yrityksen asiakkaiden kanssa, niin asiakkailta voi myös kysyä, miten yhteistyö on sujunut. Referenssilistat ovat usein esillä yrityksen verkkosivuilla.
LinkedInistä voi myös tarkistaa, miten ihmiset ovat viihtyneet yrityksessä. Samalla löytyvät myös lähteneet työntekijät. Kuinka kauan työntekijät tai esihenkilöt ovat viihtyneet työpaikassa? Jos herää epäilyjä, niin tarvittaessa voi myös vaikka olla yhteydessä sekä nykyisiin että entisiin työntekijöihin."
2. Miten työnhakija voi varmistua siitä, ettei kyseessä ole huono työpaikka?
"Yrityksen johtamiskulttuuria voi selvittää kysymällä siitä siellä työskenteleviltä ihmisiltä tai entisiltä työntekijöiltä. Löytyisikö heidän joukostaan joku tutun tuttu? Suosittelen juttelemaan henkilöstön kanssa. Eri yksiköissä voi myös olla eri ilmapiiri, joten parasta on, jos on mahdollista päästä juttelemaan kyseisen yksikön työntekijöiden kanssa.
LinkedInissä taas kannattaa tarkistaa, kauanko rekrytoiva esihenkilö on ollut kyseisessä yrityksessä ja missä sitä ennen. Millaisia suosituksia hän on antanut ja saanut LinkedInissä?
Suomalaiset ovat aika luottavaisia, mutta olen kuullut kolmesta tapauksesta, joissa työnhakijalle on näytetty jopa väärennettyjä talousdokumentteja ja keksittyjä strategioita. Positio oli näissä tapauksessa korkea, mutta riskikin oli samanlainen.
Vaikka olisit varovainen työnhaussa, tällaista on vaikea ennakoida. Kannattaa ainakin ottaa kaikki lupaukset paperille tai sähköpostitse."
3. Miten työnhakija voi kysyä työhaastattelussa yrityksen ongelmakohdista?
Esimerkkikysymyksiä, joita voi kysyä rekrytoijalta:
- Elämme haastavassa tilanteessa ja jatkuvassa muutoksessa. Millaiset asiat koet itse haastavimmiksi?
- Jos sinulla olisi aikaa, resurssit ja budjettia tehdä yksi muutos yrityksessä/osastolla/työssäsi, mikä se olisi?
- Kerro jostakin tilanteesta, jossa yrityksellänne/osastollasi oli kriisitilanne? Mistä se johtui ja mitä opitte?
- Millainen on osaston yhteishenki? Entä millaisten osastojen kanssa olette tiiviissä yhteistyössä?
- Mikä on yrityksenne/osastonne prioriteetti numero yksi?
- Mitä asioita työssäni saan päättää itse? Entä mistä asioita en?
- Jos haluan toteuttaa jonkin oman idean, saanko tehdä sen? Jos en, kuka päättää?
- Millaisia digityökaluja teillä on helpottamassa työkuormaa tai automatisoimassa prosesseja? Miten ne ovat toimineet?
- Onko tehtävä uusi tai miksi edeltäjä lähti tehtävästä?
- Miten onnistumistani mitataan ja mitkä ovat lyhyen ja pitkän ajan tavoitteeni?
Lue myös: Kannattaako vakituisesta työstä irtisanoutua? Kysy itseltäsi nämä kysymykset
4. Mistä asioista työnhakijan hälytyskellojen pitäisi soida?
- Jos sinulta kysytään kiellettyjä työhaastattelukysymyksiä, eli esimerkiksi puolisosta, perhetilanteesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Lisäksi jos saat epäkorrekteja huomioita ulkonäöstä tai muusta työn kannalta epäolennaisesta asiasta.
- Jos sinua pyydetään tekemään jotain vaativaa ennen kuin työsopimus on edes allekirjoitettu.
- Jos sinua pyydetään tekemään jo jotain töitä, vaikka työsopimuksen mukaan aloitat varsinaisesti vasta 1–3 kuukauden kuluttua.
- Jos rekrytoiva esihenkilö soittaa viikonloppuisin tai illalla ilman sovittua aikaa rekryprosessin aikana.
- Jos haet johtoryhmätasoiseen positioon ja puolen tunnin haastattelun jälkeen sinulle sanotaan "Olet se oikea tähän työhön". Sen lisäksi saatat kuulla, että he ovat etsineet sopivaa henkilöä jo vuoden ajan. Silloin kannattaa arvioida, miksi he eivät ole löytäneet aiemmin sopivaa henkilöä tai miksi kukaan muu ei ole lähtenyt tähän "unelmapestiin".
5. Entä jos työn alettua huomaa ikäviä puolia uudessa työpaikassa?
"Jos tilanne on täysi sokki, niin voi alkaa hakea muualle heti ja lähteä työpaikasta pois jo koeajalla. Moni sinnittelee vuosia, vaikka ei ole pakko.
Niin kauan kun olet kyseisessä huonossa työpaikassa, tee työsi hyvin ja luo suhteita sidosryhmiin, jos se on mahdollista.
Asiasta kannattaa myös keskustella esihenkilön tai tai HR:n kanssa. Kerro, millaisia odotuksia sinulla oli työtä kohtaan, ja mikä työssä onkin nyt toisin. Perustele, miksi sopisit paremmin toisenlaiseen tehtäviin ja miksi se olisi myös työnantajalle paras vaihtoehto. Voisitko siirtyä eri tehtävään talon sisällä tai saada ainakin esihenkilöstä tai HR-osastolta suosittelijan, jos alat hakea uutta työtä?
Voit myös antaa yrityksen HR-osastolle vinkkejä, miten he voisivat kehittää rekrytointiaan niin, että tällaista ei tapahtuisi enää jatkossa. Voisitko auttaa löytämään sopivan henkilön tilallesi verkostojesi kautta?
Jos sinut on headhuntattu, monella suorahakuyhtiöllä on 4–6 kuukauden takuu, eli jos lähdet ennen kuuden työssäolokuukauden täyttymistä, joutuu headhunter paikkaamaan sinut toisella henkilöllä.
Samalla headhunterilla on todennäköisesti rekrytointikielto, jolloin hän ei voi headhuntata sinua muualle. Muista kuitenkin kertoa headhunterille tilanteesta, jotta hän saa myös tietää, mitä on tapahtunut ja miksi."
Lue myös:
Onko työkaverisi ankeuttaja tai juoruilija? Katso 7 selitystä työpaikan myrkylliselle ilmapiirille
Aloitatko uuden työn? Lue mitä ensimmäisten 30 päivän aikana kannattaa tehdä