Marika Kandell on työssään potilaidensa loppuelämän lääkäri. Nyt hän kertoo, miltä tuntuu kohdata päivittäisessä työssään kuolemaa, ja millaista lääkärin työ vanhusten kanssa on.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 12.12.2021. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleitamme.
Rehellistä puhetta, lempeyttä ja tarkkaa kuuntelemista. Elämän viimeisten säkeiden tukemista ja vierellä kulkemista. Samanaikaisesti viikoittaista kuoleman kohtaamista ja kuolemaa seuraavien rutiinien hoitamista.
Sellaista on lääkärin työ vanhusten parissa. Marika Kandell, 32, työskentelee Etelä-Pohjanmaalla vastuulääkärinä eli kiertää työssään alueen palvelutaloja ja on jatkuvasti tavoitettavissa myös silloin, kun ei ole paikalla.
Vastuulääkäri tapaa kaikkia potilaitaan vähintään kolmen kuukauden välein ja vastaa myös tapaamisten väleissä kaikista heidän terveysasioistaan. Tällöin esimerkiksi palvelutalojen hoitajien ei koskaan tarvitse soittaa akuuteissakaan asioissa päivystykseen, vaan he saavat potilaan oman lääkärin tai hänen kollegansa kiinni.
Kandell on potilaidensa loppuelämän lääkäri.
Kuolema on usein omaiselle rankempaa
Kandell haluaa tehdä kuolemasta tavallisempaa, osan elämää jo ennen niitä viimeisiä metrejä. Siksi hän haluaa antaa myös tämän haastattelun.
”Kuolemasta on etäännytty liikaa. Sitä on niin pitkään tapahtunut pääasiassa sairaaloissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Usein kuolevalla itsellään ei ole asiasta niin paljon huolta tai kysymyksiä kuin omaisilla.”
Juuri omaiset ovat hänen mukaansa yleensä niitä, jotka eivät haluaisi kohdata kuolemaa – ei useinkaan kuoleva itse.
”Vaikka olisi nähty, että viimeinen vuosi on menty tasaista alamäkeä, monesti omaisille saattaa tulla hätä viimeisinä päivinä. He miettivät, ovatko toimineet oikein, voisiko tehdä vielä jotain – ja olisiko itse voinut tehdä toisin”, Kandell kuvailee.
Kandellin mielestä kuolemasta pitäisi uskaltaa puhua paljon nykyistä enemmän. Siksi hän kertoo lääkärin työstä ja kohtaamisistaan LinkedIn-palvelussa sekä kirjoittaa myös kolumneja.
”Kirjoittamisen yksi tavoite on, että kuolema olisi selkeämpi ja näkyvämpi osa elämää, ja ihmiset ajattelisivat sitä itse aikaisemmin.”
”Puhe kuolemasta on luonnollista ja tavallista”
Kandellin kirjoitukset LinkedInissä ovat herättäneet paljon keskustelua. Ihmiset haluavat usein jakaa omia kokemuksiaan. Taannoin Kandell kirjoitti kohtaamisesta satavuotiaan kanssa. Hän oli kysynyt potilaaltaan, mitä tämä toivoo hoidoltaan.
”En enää mitään muuta, kuin että pääsen pienten lasteni luo”, vastasi hän.
”Ymmärsin. Tiesin hänen joutuneen hautaamaan useamman pienen. Syistä, joista me muutama vuosikymmen myöhemmin lapsia saaneet emme joudu omistamme luopumaan. Lupasin kunnioittaa toivetta ja olla hidastelematta jälleennäkemisen ollessa lähellä. Toivoa, että ihmiselämän mittainen kaipuu hellittää”, Kandell kirjoittaa.
Vastaus ei ollut sitä, mitä Kandell oli odottanut.
”Saatoin odottaa kertomusta huimausvaivasta tai toivetta tiheämmistä saunapäivistä. Sain jotain muuta. Vanhukset ovat usein niin äärimmäisen rehellisiä. Siitä minä tässä työssä pidän. Oikeiden asioiden äärellä olosta.”
Juuri rehellisyys on Kandellin mielestä parasta hänen työssään.
”On ihan tavallista, että kun keskustelen heidän kanssaan ihan muusta asiasta, saattavat he todeta, että ovat elämää jo nähneet ja joutaisivat jo nukkua pois. Olemme tekemisissä hyvin konkreettisten asioiden kanssa”, hän kuvailee.
”Puhe kuolemasta on luonnollista ja tavallista, eikä sen pidä ajatella johtuvan masennuksesta. He tietävät, että se on edessä ja haluavat puhua siitä. Silloin ei kierrellä ja kaarrella, vaan ollaan rehellisiä.”
Lääkärin työ vanhusten parissa vaatii parantajan roolista luopumista
Millaista sitten on kohdata työssään paljon kuolemaa? Tuleeko siitä rutiinia? Kandellin mukaan lääkärin työssä vanhusten parissa on tärkeintä osata luopua parantajan roolista.
”Kukaan potilaani ei ole parantunut, vaan kaikki potilassuhteeni päättyvät siihen, että potilas kuolee. Heidän oireitaan ja kipujaan pystytään lievittämään, ja hoito on usein elämänlaadun ylläpitämistä.”
Käytännössä huolehditaan myös siitä, että palvelutalon asukas saa pitää omista rutiineistaan kiinni, saa esimerkiksi mieleistään aamupalaa ja pääsee osallistumaan mieluisiin aktiviteetteihin.
Vaikka Kandell on 32-vuotiaana vasta uransa alkupuolella, ei työssä kohdattu kuolema ole hänelle uusi asia. Kandell aloitti lääkärin työnsä pienen paikkakunnan terveysasemalta, missä työskenteli ainoana lääkärinä. Siinä työssä hän pääsi näkemään elämän kaikki vaiheet ja koko kirjon. Hän hoiti pieniä lapsia neuvolassa ja toisaalta myös totesi kunnan kaikki kuolemat ja laati kuolemantodistukset.
”Ei kuolema hätkähdytä enkä kuormitu siitä. Usein kuolema on positiivinen ja hyvä asia”, Kandell kuvailee.
”Itselleni se on tavallista, ja keskimäärin kaksi tai kolme potilastani kuolee viikossa. Ei kuoleman kohtaamista voi sanoa rutiiniksi, mutta esimerkiksi kuoleman lähestyessä oireiden helpottaminen on rutiinia minulle. Sen asian osaan hoitaa hyvin ja mahdollisimman lempeästi.”
Lääkärinä Kandell huomioi paitsi kuolevan, myös hänen perheensä ja läheisensä. Hänen työssään kuolema on usein myös jo odotettu vieras.
”Monelle palvelutalon asukkaalle kuolema on odotettu ja helpottava asia. Voi olla tyytyväinen, että sai pitkän ja hyvän elämän ja se päättyikin mukavasti. Ja jos oli kärsimyksiä, niin ne loppuivat.”
”Ehdin oikeasti työssäni kohdata näitä ihmisiä”
Käytännön lääkärin työssään Kandell ottaa kuoleman puheeksi jo heti potilassuhteen alkaessa. Kun asukas muuttaa palvelutaloon, tehdään hänelle kokonaisvaltainen terveyskartoitus. Kandell tiedustelee jo silloin potilaan omia toiveita ja ajatuksia kuolemasta.
”Siitä on tärkeää puhua mahdollisimman aikaisin. Joskus ihmisillä on asiasta selkeät ajatukset ja hoitotahtokin tehty. Joskus ei ole, ja silloin palaamme asiaan muutaman kuukauden kuluttua.”
Toisin kuin monen lääkärin työssä nykypäivänä, Kandell ei kerro kokevansa työssään useinkaan kiirettä. Se on yksi syy siihen, miksi hän valitsi juuri työn palvelutalojen vastuulääkärinä.
”Ehdin oikeasti työssäni kohdata näitä ihmisiä. En tunne riittämättömyyttä.”
Kuolevaa hoitaessa tärkeintä onkin juuri ihmisen kohtaaminen. Kandell kokee, ettei oikeastaan ole edes varsinaisessa lääkärin roolissa kohdatessaan potilaitaan.
”Olen enemmän oma itseni ja keskityn kuuntelemaan ja keskustelemaan. Lääkärin rooli korostuu enemmän yhteistyössä palvelutalon muun henkilökunnan tai omaisten kanssa, kun tehdään konkreettisia suunnitelmia tai muutoksia. Eihän vanhusta kiinnosta, mikä hänen tarkka kipulääkityksensä on. Hän haluaa vain olla kivuton.”
Lue myös:
Laura Glad
Lisää kirjoittajastaJaa artikkeli:
Jaa Facebookissa
Twiittaa
Jaa LinkedInissa
Sähköposti
Uutiskirje
Tietopaketti yrittäjäksi aikovalle
